keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Vuoden viimeinen käsityö

Tuttavapariskunta sai perheenlisäystä marraskuussa ja halusin tehdä pienokaiselle jotain. Päädyin asustesettiin, johon kuuluu sukat, tumput sekä kypärämyssy :)
Tavoitteenani oli saada nämä valmiiksi vielä tämän vuoden puolella ja siinä onnistuin juuri ja juuri. Postitukseen tosin setti päätyy vasta tulevan vuoden puolella. Toivottavasti tuoreet vanhemmat eivät päädy kurkkimaan blogiin ennen kuin posti on ehtinyt perille ;)
Lankana käytin Hjertegarnin Ciao Trunte, 100% merinovilla lankaa. Puikot 2,5mm.

Myssy on neulottu Novitan kypärämyssyn ohjeella. Tein myssyn 38 silmukalla ja tekemäni kerrosmäärät olivat 17 sekä 9.
Sukat ovat nuo legendaariset ja ihanat junasukat :)
Sukat on tehty ihan tuolla ohjeen 40 silmukalla.
Tumput sen sijaan tein soveltaen monesta ohjeesta. Tässä minun versioni "makkaratumpuista".
Luo 40 silmukkaa.
Neulo kaksi kerrosta oikein.
Neulo *4 krs nurin ja 4 krs oikein*, toista *-* vielä 2 kertaa.
Neulo vielä 4 krs nurin.
Neulo "2o, 2n" joustinneuletta yhteensä 8 kerrosta.
Neulo 20 krs oikein.

Kärkikavennukset:
Neulo *3o, 2o yhteen*, toista *-* kerros loppuun. (32)
Neulo 3 krs oikein.
Neulo *2o, 2o yhteen*, toista *-* kerros loppuun. (24)
Neulo 2 krs oikein.
Neulo *1o, 2o yhteen*, toista *-* kerros loppuun. (16)
Neulo 1 krs oikein.
Neulo *2o yhteen*, toista *-* kerros loppuun. (8)
Katkaise lanka ja pujota se loppujen silmukoiden läpi.
Päättele langat.

Omat lapseni ovat jo sen verran isoja, etten enää muista kuinka pieniä vauvat voivat olla...
Toivottavasti tämä setti mahtuu pienokaiselle :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti