sunnuntai 19. elokuuta 2012

Omenakauden avaus

Taas niitä saa, ihania kotimaisia omenoita. Miehen isoäiti lähetti kymmenkunta omenaa miehen mukana minulle ja pitihän niistä tehdä satokauden ensimmäinen omenapiirakka.
Tämä omenapiirakka on lasten ehdoton suosikki. Ohje on alunperin Yhteishyvä- lehdestä. Hieman olen tehnyt muutoksia ohjeeseen, kuten tuplannut muruseoksen määrä, joten tässä minun versioni ohjeesta.

Muru-omenapiirakka
Pohja:
4 kananmunaa
2 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
5 dl vehnäjauhoja
100 g sulaa margariinia
1 dl maitoa

Täyte:
1,5 l omenoita

Muruseos:
100 g sulaa margariinia
2 dl sokeria
2 dl kaurahiutaleita
2 tl kanelia
1 tl vaniljasokeria

Vaahdota kananmuna ja sokeri vaahdoksi.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vaahtoon. Lisää taikinaan myös juokseva margariini ja maito. Sekoita mahdollisimman vähän. Levitä taikina pellille leivinpaperin päälle.
Kuori ja viipaloi omenat (kotimaisille omenoille riittää huuhtelu). Levitä viipaleet taikinan pinnalle.
Sekoita muruseoksen ainekset keskenään ja ripottele pinnalle.
Paista piirasta 200 asteessa noin 20 minuuttia.

Tarjoile esimerkiksi vaniljakastikkeen kanssa. Meillä tarjoiltiin piirakka Flora vanillan kera, nams :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti