lauantai 7. heinäkuuta 2012

Raparperi-vadelmapiirakka mantelisella pohjalla

Anoppi tarjosi viime kyläilyreissulla raparperipiirakkaa, jossa oli aivan mielettömän hyvä pohja. Pakkohan minunkin oli sitten ohje saada ja leipoa piirakkaa myös kotosalla. Itse laitoin täytteeksi raparpereja sekä pakastevadelmia.


En tiedä, mistä anoppi on ohjeen löytänyt, mutta piirakan pohja on aivan mielettömän hyvää (jostain syystä tuntuu, että toistan itseäni :)
Rustaanpa ohjeen myös tähän.

Marjapiirakka

Pohja:
250g voita
2 dl sokeria
2 kananmunaa
3,5 dl vehnäjauhoja
1 dl mantelijauhoa
2 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl sitruunamehua

Päälle esim. marjoja tai hilloa

Vatkaa voi ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää munat yksitellen vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan yhdessä sitruunamehun kanssa.
Levitä taikina piirakkavuokaan ja levitä päälle haluamiasi marjoja.
Paista 200 asteessa 20-30 minuuttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti