perjantai 6. heinäkuuta 2012

Ketjupunonnan alkeiskurssin satoa

Olen luonteeltani sellainen, että haluan kokeilla tehdä monenlaisia käsitöitä. Montaa eri tyyliä on tullut kokeiltua ja monta on vielä kokeilematta. Kaikkea haluaisi tehdä, mutta aika ei yksinkertaisesti riitä, rahasta puhumattakaan. Käsityöt on melkoista "välineurheilu" ja rahaa niihin saa uppoamaan aina, kun saa päähänsä kokeilla jotain aivan uutta.

Viime syksynä siskoni sai minut puhuttua mukaan paikallisen kansalaisopiston järjestämälle hopea- ja pronssiketjupunonnan alkeiskurssille. Kovin innoissani en kurssista ollut ja loppumetreillä kävi jopa mielessä, josko jäisin kurssilta pois. Mutta koska olin siskolle luvannut kurssille mennä, niin sinne oli sitten mentävä. Loppujen lopuksi kurssi osoittautui äärimmäisen mielenkiintoiseksi ja kaiken lisäksi jäin koukkuun uuteen "välineurheilulajiin".
Syksyn alkeiskurssilla punoin itselleni verkkoketjun, jonka sisään laitoin ametistin värisiä Swarovskin kristalleja. Kristallit olisivat saaneet olla hieman värikkäämpiä, kuten esim. punaisia, sillä nuo ametistin väriset kristallit hukkuvat ikävästi hopeisen ketjun sisään.

Ketju on punottu CGMaille:n ohjeen avulla. CGMaille:sta löytyy paljon ohjeita, joissa on todella hyvät kuvat. Niiden avulla on helppo punoa ketjuja, vakka ei Lontoon kieltä hyvin osaisikaan.
Ketjuun tarvittavat materiaalit:
- 1 mm hopealankaa
- 4 mm veivi (muistaakseni, pitänee mitata varmistukseksi)
- 4 mm Swarovskin kristalleja, bicone

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti